MAFIA

Mafia tarkoittaa Kylän ylläpitäjiä ja valvojia, eli niitä henkilöitä, jotka ovat vastuussa Kylän pyörittämisestä. Jos sinulla on kysyttävää tai ongelmia foorumin kanssa, mafia auttaa mielellään. Tavat ottaa yhteyttä Mafiaan löytyvät yhteystiedot -sivulta. Yhteydenottoja helpottaaksemme päätimme kuitenkin hieman esittäytyä. :>


SUKKA

Sukka on pehmoinen kaveri, joka lämmittää jalkaa. Kylässä Sukka kuitenkin on ylläpidon yhteinen käyttäjätunnus. Mikäli sinulle tulee joskus jotain asiaa, joka haiskahtaa ylläpidolliselta asialta, etkä tiedä varmaksi kenelle ylläpitäjistä asia kuuluu, voit laittaa viestiä Sukalle. Sieltä asiasta huolehtiva ylläpitäjä sen huomaa ja hoitaa.


ZEY

Vuonna 2010 kesällä törmäsin eräällä nettifoorumilla juonittelupeliin ja siinä pelattuani hurahdinkin puuhaan ihan täysin. Kun peli oli ohi, päätin rekisteröityä mainostettuun Kylään ja sille tielle sitten jäinkin. Pelaamisen lisäksi kiinnostuin myös pelinjohtamisesta. Huolimatta siitä, että pelasin useammassa pelissä samaan aikaan ja vedin siinä sivussa omaakin peliä, kaipasin vielä hieman lisää puuhaa Kylässä. Niinpä vuonna 2012 hainkin Kylän mafiaan ja pääsin pelimafioson virkaan. Siitä hommani pikku hiljaa laajeni ensin tarkistajaksi ja lopulta vuonna 2013 ryhdyin ylläpitäjäksi Kylän muuton yhteydessä. Tällä hetkellä ylläpitäjän hommiini kuuluu Kylän tekninen puoli ja oikeastaan kaikki, joka ei kuulu Halimalle.

Kylän ulkopuolella pyörin muun muassa yliopistossa matematiikkaa lukemassa tai koiran kanssa lenkkeilemässä. Lempipelityyppini peruspeli, lempiroolini tavallinen kyläläinen ja lempivärini on kaunis turkoosi. Jos väreistä puhutaan, olen ylpeä vihreän nimen kantaja ja tunnen vahvaa yhteyttä pieniin pörröisiin vaaleanpunaisiin norsuihin.


HALIMA

Kun pelasin ensimmäisen pelini vuonna 2009, olin heti myyty! Tätä mahtavuutta on saatava lisää! Harmikseni meni pitkälle vuoden 2010 puolelle, ennen kuin löysin Kylän ja lisää juonittelua. No, vuodet 2010-2011 otin juonittelusta kaiken irti pelaamalla todella aktiivisesti ja lähtemällä mukaan mafiaan. Vuonna 2012 eläköidyin mafiasta ensimmäisen lapseni syntymän johdosta, ja pidin muutaman juonitteluvapaan vuoden. Nyt olen taas mukana kuvioissa, ylläpidon aktiivisuusvastaavana. Vastuualueeseeni kuuluvat mm. IV-luvat, uudet pelaajat (tervetuloviestit ja mahdollinen opastaminen) sekä Kylän mainostus ja uusien pelaajien houkuttelu.

Juonittelupelien lisäksi tykkään lautapeleistä, korttipeleistä, pokemon go:sta, euroviisuista ja tanssimisesta. Minulla on kaksi lasta (5- ja 3-vuotiaat) ja heistä yritän parhaani mukaan kouluttaa myös pelaajia (ensin lautapelit, juonareita sitten kun oppivat lukemaan ja äly vähän kasvaa :D ).

Tervetuloa Kylään uudet ja kokeneet, nuoret ja vanhat pelaajat! Mikäli jokin on epäselvää, älä epäröi kysyä minulta tai muulta mafialta!

CAMERON

Pyörin aikanaan paljon Vuotiksessa, jossa pelasin myös ensimmäiset juonarini. Parin pelin jälkeen alkoi kuitenkin tuntua että pelejä ilmaantui Vuotikseen turhan harvakseltaan ja liityin Kylään (vuosiluku on vähän hämärän peitossa, mutta muistelisin tämän tapahtuneen 2007...). Siitä alkoi pitkä ja vaiheikas tie Kylässä! Olin mafiosona jo Kylä 3:ssa, mutta eläköidyin pestistä kun mielenkiinto peleihin vähän hiipui ja Elämä vei kauheasti aikaa. Nyt mielenkiinto on palannut ja muu elämä vie taas vähän vähemmän aikaa joten on aikaa pelailla ja mafiosoidakin :) Mafiassa alueeseeni kuuluu pelimoderointi ja pelien tarkistaminen sekä muu yleinen peeloilu.

Lemppariroolejani pelissä ovat vapaamuurari, ennustaja ja tavis. Tykkään myös pelinjohtamisesta kovasti :)
Kylän ulkopuolisessa elämässä olen oululainen, 25 vuotias kätilö. Harrastan tanssia ja ratsastusta ja pyörin kätilöyhdistyksen toiminnassa mukana. Lisäksi tykkään mm. neulomisesta, elokuvista, laskuvarjohyppäämisestä ja reissaamisesta :>

Mulle saa heittää yksäriä liittyen mihin vaan maan ja taivaan välillä. Nähdään peleissä! :)


VIOLET

Olen Violet, pyörinyt kylässä vuoden 2012 joulukuussa asti aina tähän päivään saakka. En ollut aluksi kummoinenkaan pelaaja, mutta ymmärsin jo alussa oman aktiivisuuden merkityksen omassa pelaamisessa. Pelitaidot kehittyivät, kun aikaa sekä kiinnostusta löytyi, ja vuoden 2015 KEPPI-gaalassa sain vuoden pelaamisen jälkeen kasan näitä kuvitteellisia palkintoja, tosin lähinnä varmaan siksi, koska monet vahvemmat pelaajat jättivät muuttamatta kylään. Mafiaan hain vuonna 2017 kun elämäntilanne sen salli. Parhaimpina peleinä pidän tasapainossa olevia pelejä, oli niissä sisältönä kokeellisia elementtejä tai ei. Lempihahmojani ovat viihteellisemmät hahmot, kuten esimerkiksi mediapuhuja sekä puhehäiriöijä. 

Harrastuksia minulla on useita, mm. lukeminen, kirjoittaminen sekä lauta- ja tietokonepelit. Lempivärini on yllätys yllätys violetti, ja opiskelijahaalarini melkein sointuvat sen kanssa. Juonitellessa rentoudun usein tee- tai kaakaokupillisen äärellä. Kaikkein tärkeimpänä ja arvostettavimpana asiana pidän uusien asioiden oppimista.


JUSTY

Vuonna 2015 kiinnitin eräällä englanninkielisellä foorumilla huomioni peliin, jota joukko innokkaita pelaajia pelasi kuukaudesta toiseen. En ollut aiemmin kuullut juonittelupeleistä, mutta peli näytti niin mielenkiintoiselta, että minun oli pakko saada tietää siitä lisää. Siitä asti olen pelannut juonittelupelejä säännöllisesti, pääasiassa kyseisellä englanninkielisellä foorumilla. Kylän löysin 2016, kun kaipasin mahdollisuutta pelata juonittelupelejä myös suomeksi. Kesällä 2017 osallistuin toiseen peliini Kylässä, ja samalla ilmoitin olevani valmis myös toimimaan kylän valvojana.

Juonittelupelien lisäksi olen kiinnostunut roolipeleistä, tieteiskirjallisuudesta ja luonnosta.


JINMURU

Löysin Kylän alkuvuonna 2010. Siitä on jo niin kauan, etten yhtään muista, miten Kylästä edes kuulin. Kohtalon johdatusta? Vaikka en aina olekaan pelannut aktiivisesti, Kylä on ollut osa elämääni koko tämän ajan. Vuonna 2019 hain mafiaan ja pääsin pelimodeksi. 

Parasta juonittelupeleissä on uudet ja oudot erikoisroolit. Peleistä parhaita ovat ne, jossa rooleilla saa kunnolla kikkailla! Pidän enemmän pelinjohtamisesta kuin pelaamisesta. Pelien seuraaminen on mukavaa, kun kaikkien roolit ovat tiedossa. ;) 

Arjessa olen oululaistunut suomen kielen opiskelija. Harrastan muun muassa larppaamista, historiallisia tansseja, lauta- ja videopelejä, leffoja ja sarjoja, lukemista sekä Postcrossingia. Lempivärini on glitter ja omistan kaksi kissaa.


NIACIN

Tietoa tulossa!

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita